tiistai 28. tammikuuta 2014

I did it!


Sininen Novita Naavasta neulomani bolero on valmis! Viime kirjoituksessani kerroin työssä ilmenneistä ongelmista ja niiden myötä kadonneesta neulomisinspiksestä. Viime lauantaina otin itseäni niskasta kiinni ja purin väärin tekemäni olkapääkiilan. Sen jälkeen työ alkoikin sujua kuin itsestään. Silmukkasisko-tapaamisen jälkeen neulominen on taas tuntunut mukavalta. Huomenna tavataan taas muutaman siskon voimin ja käyn sillä reissulla ostamassa boleroon napit. Nappien ompelun ja langanpäiden päättelyn jälkeen laitan kuvan tekeleestäni tännekin.

Tämä alkuvuosi on yllättänyt minut - olen kauhean innoissani miettinyt, mitä tekisin kotona majailevista langoistani. Yleensä, vaikka omistan lankaa monia, monia kiloja (vaiko jopa monia kymmeniä kiloja...), lankakaupat vetävät minua vastustamattomasti puoleensa. Ja tyhjin käsinhän sieltä ei yleensä pääse ulos. Täytyy nyt luoda niin paljon kuin kädet kestävät, ei tätä järkevyyttä varmasti kestä loputtomiin. Luin Näppituntuman blogista hänen keksimästään Lankalaihiksesta ja tuumailin, että voisin pitää oman lankalaihiksen ja kirjata ylös vuoden aikana poisneulomani langat. Tästä luvusta täytyy tietysti sitten miinustaa kaikki tilalle hankitut langat. Saa nähdä, miten tässä käy. Maaliskuussa on taas kädentaitomessutkin...

Tässä vain osa langoistani...

Boleron valmistuttua siirryin neulomaan kädentaitomessuilta bongaamaani pelleriiniä. Sivistyssanakirjan mukaan pelleriini on naisten lyhyt (turkis-)viitta, hartiaviitta. Ohjeen pelleriiniin saimme Pitsi & Palmikko -yrityksen Anu Paljärveltä. Tältä pelleriinini pitäisi vähän ajan kuluttua näyttää.  Langaksi valitsin ystävältäni joululahjaksi saamani leijonankeltaisen Teeteen Cacao-lenkkialpakkalangan. Samainen ystäväni tekee juuri itselleen petroolinsinistä pelleriiniä. Kiva, kun voidaan yhdessä tuumailla ohjeen kanssa. Varastoistani löytyi vain metalliset 6 mm pyöröpuikot, eikä lanka luista puikoilla ollenkaan. Luulen, että joudun huomisella napinostoreissulla törsäämään myös bambupuikkoihin, vaikka niitä on kohta tulossa puntillinen rahtina Kiinasta. Yksi Silmukkasiskoista on intohimoinen Ebay-shoppailija ja hän on tehnyt jo monta hyvää puikkopakkauslöytöä netin ihmeellisestä maailmasta.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kuplia, mummoja ja koruilua



Kuplakämmekkäiden ohje löytyy Ravelrysta
Lanka: Drops Alpaca
Puikot: 3 mm


Tämän vuoden ensimmäinen käsityö valmistui 6.1. klo 02! Tein äidille synttärilahjaksi kuplakämmekkäät. Synttärit äipällä on 7.1., joten lahja ei valmistunut yhtään liian aikaisin. Lankana käytin alpakkaa, koska se sopii villayliherkällekin. Näin kämmekkäissä käyttämääni vihreää lankaa syksyllä kädentaitomessuilla. Se oli niin herkullisen väristä, että sitä oli pakko saada pari kerää. Kaveriksi vihreälle sopi musta. Kuplia oli kiva ja helppo neuloa. Suunnitelmissani on jo tehdä itselle ainakin lapaset, ehkä myös kuplivat sukat.

Maanantaina 13.1. Silmukkasiskot piipahtivat Kustaankartanossa osastolla A2 neuloskelemassa, juttelemassa ja lauleskelemassa asukkaiden kanssa.



Tuliaisina veimme hartiahuiveja, ranteenlämmittimiä, säärystimet ja tossut.



Tämän vuoden toinen valmistunut työ olivat juurikin nuo säärystimet. Kylläpä oli tylsä tehdä 2 oikein, 2 nurin -neuletta parin säärystimen verran. Aikaa säärystimien kanssa meni melkein 7 päivää, kun minua ei vaan yksinkertaisesti napannut neuloa niitä. Olin alunperin miettinyt tekeväni tuliaisiksi muutakin, joten sunnuntai-iltana Tummien perhosten kotia katsoessani tikuttelin mummoille vielä harmaat tossukat. Lankana tossuissa käytin Dropsin Eskimoa.



Käynnistä jäi hyvä mieli ja mietimmekin jo uutta tervehdyskäyntiä jossakin palvelutalossa.

Nimpparipäivänäni tapasimme lapsuudenystäväni kanssa koruilun merkeissä. Joulukuisen koruilupäivän jälkeen innostuimme tilaamaan korutarvikkeita Helmikauppa.com -verkkokaupasta. Varsinaisia harakoita kun olemme, niin tilaus ei ollut ihan pieni. Tai no lähinnä se olin minä, joka sekosin. Puolustukseni on, että ystävä oli tilannut jokunen aika sitten helmiä, joten hänen oli helpompi pitää pää kylmänä. Näin komea oli tilaukseni:




Valitsin koruni helmiksi 16 mm limenvihreät lamppuhelmet sekä 10 mm mustat lasihelmet. Tässä suunnitellaan helmien paikkoja korussa:






Neulomisinspis on ollut pari viikkoa tauolla. Aloitin Kustaankartanossa villasukkien neulomisen, mutta ne eivät ole viime päivinä napanneet. Tapaninpäivänä aloitin sinisen boleron, mutta kun siinä tuli ongelmia, niin sekin sai hetkeksi jäädä syrjään. Uusia töitä en halunnut keskeneräisten rinnalle aloittaa. Tänään tapasimme taas Silmukkasiskojen kanssa ja sain boleron ongelmakohdan korjattua ja tekeminen sujuu taas. Sen lisäksi, että tapaamisemme ovat aina mukavia, niistä on sekin hyöty, että treffauksemme jälkeen neulon taas puikot sauhuten. Ehkä jo seuraavassa kirjoituksessani voin näyttää valmiin boleron kuvia!



sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Joululahjat 2013


Vihdoin sain aikaiseksi aloittaa blogin kirjoittamisen. Tai aloitinhan minä sen ensimmäisen kerran jo kevättalvella 2013 ollessani sairaslomalla, mutta silloin kirjoittaminen jäi, enkä saanut julkaistua yhtään kirjoitustani. Bloggaavat ystäväni ovat kannustaneet minua aloittamaan blogin kirjoittamisen, joten nyt yritän uudestaan.

Ajattelin kerätä tähän ensimmäiseen blogikirjoitukseeni joulun 2013 lahjakäsityöt. Niitä ei tällä kerralla ollut ihan mahdottomia määriä, toisin kuin edellisjouluna. Nyt olen pyhästi päättänyt aloittaa joululahjojen valmistamisen jo alkuvuonna. Saa nähdä, miten käy...


Viime vuoden tapaan neuloin tähtipatalappuja vinon pinon. Yhden lähetin Secret Santa -lahjanvaihdossa saamalleni jouluystävälle, yhden annoin työkaverilleni, yhden lähetin vanhalle kirjeenvaihtokaverilleni, yksi jäi kotiinkin, yksi odottaa vieläkin pesukoneeseen pääsyä. Tässä tähdykkäisiä:



Ohje löytyy Garnstudion sivuilta.
Lanka: Drops Eskimo
Puikot: 8
Lankaa kului kahteen tähteen 150 g

Ystävälle annoin lahjaksi sateenkaaritossut. Olen tällä ohjeella tehnyt parit tossut. Kiva ja helppo ohje.

Ohje: Garnstudio
Koko: 36-37
Langan menekki: 100 g



Syksyn Kädentaitomessuilla Wanhassa Satamassa näin Pitsi & palmikko -liikkeen myyntipöydällä ihanan kolmiohuivin, joka oli neulottu Rowanin FineArt-langasta. Siinä huivia ihaillessani sain idean neuloa sellaisen ystävälleni. Ohjeen mukaan huiviin riittää yksi 400 metrin vyyhti lankaa. Mukaan tuli vielä ohje huivin tekoon. Huivin mukaan pakettiin laitoin kaksi pyörittelemääni mehiläisvahakynttilää.





Myös tänä jouluna neuloin jätti-isot tossut Novitan Huopasesta. Niin vain jättiläismäiset tossut huopuivat koneessa yhdessä pesussa täydellisen kokoisiksi tossukoiksi.


Kolmas huovutustyöni olivat ruskeat tumput, jotka neuloin aikanaan Villa Ellusta saamallani ohjeella. Lankana käytin ihanaa islantilaista Léttlopi-lankaa. Lankaa tumppuihin kului 100 g.




Äiti sai tänä jouluna vihreät palmikkovartiset tossut lahjaksi. Tossujen kanssa meinasi tulla kiire, mutta sain ne kuitenkin pakettiin jo aatonaattona!

Ohje: Garnstudio
Lanka: Drops Eskimo


Viimeinen itsetehty joululahja meni kummitytölle. Pikkuneidille neuloin Garnstudion ohjeilla nämä villatakin ja tossut.


Ohje: Garnstudio
Lanka: Drops Baby Merino

Tapanina ystäväni opetti minua tekemään vaijerikoruja, joten tämän kai voisi ajatella olleen joululahja itselleni :)