Blogissani kerron keskeneräisistä ja valmistuneista käsityöprojekteistani sekä käsityöporukkani tapaamisista.
maanantai 7. huhtikuuta 2014
Vihreä villitys
Monen viikon hiljaiseloon tulee vihdoin katko. Yksi viikko meni lomaillessa, pari seuraavaa olen laiskotellut neulomusten kanssa. Lomalla aloitin ihanasta vihreästä Dropsin Nepal-langasta lapaset. Toisen lapasen sainkin kokonaan valmiiksi loman aikana ja toistakin jo pitkälle - parin purkoosikierroksen jälkeen... Jos toisen lapasen resori on tehty 2 oikein, 2 nurin, niin toiseen ei kannata tehdä 1 oikein, 1 nurin -resoria. Eikä varsinkaan kahta kertaa.
Ylemmässä kuvassa eka lapanen valmistumassa kovaa vauhtia rinnekahvilassa. Jälkimmäisessä kuvassa purkoosin jälkiä. Alla lapaset valmiina:
Tein samaa kuviota lapasten kärkeen saakka. Kokeilin ensin tehdä kärjen aina-oikealla, mutta se näytti hölmöltä. Peukut on tehty aina-oikein. Olen aiemmin tehnyt samasta langasta jo pipon ja kaulurin. Lankaa taitaa varastoista löytyä vielä useampi kerä, joten ehkä seuraavaksi neulon sarjaan sopivat villasukat! :) Tässä koko sarja:
Pipon ja kaulurin ohje löytyy Garnstudion sivuilta täältä. Lankaa lapasiin kului yhteensä 100 grammaa. Lisäksi möin yhden 50 gramman kerän työkaverilleni, joka tekee parhaillaan kauluria samasta langasta. Eli lankalaihis on edistynyt 150 grammalla. Lisäksi olen parina viime päivänä urakoinut noin 50 grammaa akryylilankaa 10x10 cm lapuiksi, joita tarvitsemme toukokuista ravintolapäivää varten. Eli kaikkineen tällä hetkellä lankaa on poisneulottuna 750 grammaa! Kohta menee jo kilon raja rikki!
Keskiviikkona 26.3. kävin kahden Silmukkasiskon kanssa Annantalolla katsomassa TEE ITE – Kajahtaneet kudelmat -näyttelyn. Näyttelyssä oli kaiken ikäisten tekijöiden teoksia, osaan pystyi osallistumaan myös itse. Pääsimme esimerkiksi hakkaamaan nauloja seinään ja pujottelemaan lankaa naulojen ympärille. :D Näyttelyn kierrettyämme neuloimme kahvilassa vielä parisen tuntia. Tässä pari kuvaa näyttelystä:
Lauantaina 29.3. neljä Silmukkasiskoa tapasi yhden siskon mökillä ravintolapäivän suunnittelun merkeissä. Päivä alkoi jo hieman hahmottua. Mietimme valmiiksi, mitä leivomme päivään, mitä kaikkea tarvitsemme mukaan ja paljonko kaikki tulee maksamaan. Tässä päivää varten neulomiani neliöitä:
Tällä kerralla esittelyyn pääsevät herkät luonnonvalkoiset pitsisukat, joista on osittain valmiina vasta toinen varsi. Kokeilin äskettäin, vieläkö osaan tehdä tuota kuviota. Onneksi sukanvarren mukana oli käsin rustattu lappu, josta sai apuja. Näihin suunnittelin aikoinani tekeväni ihan sileät sukkaosat eli vain varsi olisi kuviota. Tämän mallin olen saanut luumäkeläiseltä tuttavaltani, jonka kanssa pidämme kerran kesässä käsityöiltapäivän ja hän opettaa minulle jonkun uuden mallin.
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Suomi-sukat
Sain Suomi-sukat lauantaina valmiiksi. Jännäsin loppuun saakka, riittääkö sininen lanka. Ei sitä kyllä paljon jäänyt, vai mitä sanotte?
Minulla on samanlaisia polvisukkia varten varattuna kaksi kerää ruskeaa Novita Impivaaraa. Kun nyt kerran laihistelen, päätin lankaa kuluttaakseni tehdä niitä sukkia varten valmiiksi jo tuon valkoisen yläosan. En jaksa heti perään tehdä toisia samanlaisia sukkia, mutta yläosa ovat nyt valmiina odottelemassa. Se vain harmittaa vietävästi, että valkoista lankaa on nyt jäljellä yhtä paljon kuin sinistä lankaa, enkä saa ruskeisiin sukkiin valkoisia kantapäitä. Mietiskelin, pitäisikö kokeilla, olisiko jollain Facebookin Lankahamsterit-ryhmässä valkoista Impivaara-jämäkerää. En tarvitsisi kuitenkaan 100 grammaa.
Lankalaihiksen tulos on tällä hetkellä siis -550 grammaa. Kävin illalla lisää läpi lankavarastoja. Yritin samalla fiilistellä, mikä lanka haluaisi seuraavaksi tulla neulotuksi. Mikään ei oikein hypännyt esille. Taidan tehdä seuraavaksi kummitytölle lupaamani lapaset ja sen jälkeen voisin käyttää yhden sukkalangan.
Niin - korupihdit siis löytyivät ja työkaverini tilaamat korvakorut tulivat valmiiksi. Työkaveri halusi korviksiinsa punaiset puuhelmet. Ne näyttävät ihan karpaloilta. Laitoin punaisten helmien molemmin puolin pienet hopeiset helmet.
Täytyyhän tässäkin postauksessa esitellä yksi keskeneräinen työ. Näistäkin lapasista puuttuvat enää peukalot! Nämä ovat Etelä-Karjalan maakuntalapaset, toiselta nimeltään Luumäen lapaset. Lapasten alkuperä sijoittuu perimätiedon mukaan Luumäen Nuppolan Pajalan taloon 1800-luvulla. Alun perin lapaset ovat olleet mustavalkoiset, mutta käytin näihin omiini kaapista löytyneitä lankoja. Lapasten alaosa on korinpohjaneuletta, yläosa normaalia kirjoneuletta. Lapaset ovat melko kapeat, seuraaviin voisi laittaa vähän enemmän silmukoita.
tiistai 11. maaliskuuta 2014
Lisää keskeneräisiä töitä
Sunnuntaina korupihtejä etsiessäni innostuin kartoittamaan lankavalikoimaani vähän tarkemmin. Kävin läpi yhden lankajemmani ja kirjasin vihkoon ylös, paljonko minulla on mitäkin lankaa. Sama täytyisi tehdä lopuillekin langoille. En ole kyllä varma, kehtaanko julkistaa todellista lankamäärääni täälllä. :D Lankainventaarion yhteydessä löysin toisen kerän viininpunaista 7 veikkaa, joten molemmista polvisukista tulee kuin tuleekin samanväriset.
Lankalaihis jatkuu ja Suomi-sukat valmistuvat. Kun olin saanut ensimmäistä sukkaa tehtyä jo jalkateränkin osalta aika pitkälle, rupesi jännittämään, riittääkö sininen lanka toiseen sukkaan. Niinpä jätin ekan sukan kesken ja aloitin toisen sukan, joka nyt onkin jo kantalapun kohdalla menossa. Jos sininen lanka loppuu kesken, täytyy sukkien varvasosa neuloa valkoisella. Ohjeen mukaan yhden sinisen kerän pitäisi riittää molempiin sukkiin, joten en ole aikanaan ostanut sinistä enempää kuin kerän verran. Minun tiukalla käsialallani lankaa yleensä kuluu enemmän kuin mitä ohjeessa sanotaan.
Keskeneräinen työ numero 2:
Tein viime keväänä työkaverini poikavauvalle petroolinsinisen pipon ja tumput. Nämä tumput on aloitettu silloin, mutta taas kerran peukut ovat olleet ylivoimaiset. Ihan hävettää tämä saamattomuuteni. Onneksi olen nyt kuitenkin tehnyt ryhtiliikkeen ja väsään keskeneräiset työt valmiiksi. Taidan tehdä nämä lapaset ensitilassa valmiiksi, ovat niin vähän kesken. Mahtaisikohan kummityttö käyttää sinisiä lapasia... Tai sitten laitan tumput hyväntekeväisyyteen.
Kolmas keskeneräinen työ ovat nämä kauniit tummanruskeat villasukat. Mikä lie työ tullut väliin, kun nämä ovat jääneet kesken. Paljon ei olisi näissäkään enää tekemistä. Toista vartta pitäisi neuloa vielä vähän ja sitten onkin vuorossa jo kantapää. Ajattelin neuloa sukan päälle jalkateräänkin tuota kuviota.
Keskeneräinen työ numero 4 on tämä heleänvihreä tunikan alku. Sain kolme kerää Katia-lankaa sekä tunikan silmukkamäärän tuttavaltani. Haluaisin tunikaan vähän mallia, ettei olisi suora pötkö, joten olen kavennellut sitä hieman vyötäröstä. Kaipailisin tunikaan jotain ohjetta. Siksi työ onkin jäänyt kesken. Mietin jo, purkaisinko sen ja tekisin langasta kesäisen boleron, mutta raaskiikohan tuota purkaakaan, on jo sen verran pitkällä kuitenkin. Taidan yrittää etsiä jonkin ohjeen, josta saisin vähän suuntaa, paljonko vyötärön kohdasta pitäisi kaventaa ja miten tekisin kaula-aukon. Lanka on ihanan väristä ja vaihtelevan paksuista, välillä ohuempaa, välillä paksumpaa.
Lisää keskeneräisiä töitä (niitä on vielä lisää!) luvassa seuraavassa postauksessa. Ja kenties myös Suomi-sukat ovat jo esittelyvalmiit. Niitä neulon työmatkalla junassa ja metrossa.
Lankalaihis jatkuu ja Suomi-sukat valmistuvat. Kun olin saanut ensimmäistä sukkaa tehtyä jo jalkateränkin osalta aika pitkälle, rupesi jännittämään, riittääkö sininen lanka toiseen sukkaan. Niinpä jätin ekan sukan kesken ja aloitin toisen sukan, joka nyt onkin jo kantalapun kohdalla menossa. Jos sininen lanka loppuu kesken, täytyy sukkien varvasosa neuloa valkoisella. Ohjeen mukaan yhden sinisen kerän pitäisi riittää molempiin sukkiin, joten en ole aikanaan ostanut sinistä enempää kuin kerän verran. Minun tiukalla käsialallani lankaa yleensä kuluu enemmän kuin mitä ohjeessa sanotaan.
Keskeneräinen työ numero 2:
Tein viime keväänä työkaverini poikavauvalle petroolinsinisen pipon ja tumput. Nämä tumput on aloitettu silloin, mutta taas kerran peukut ovat olleet ylivoimaiset. Ihan hävettää tämä saamattomuuteni. Onneksi olen nyt kuitenkin tehnyt ryhtiliikkeen ja väsään keskeneräiset työt valmiiksi. Taidan tehdä nämä lapaset ensitilassa valmiiksi, ovat niin vähän kesken. Mahtaisikohan kummityttö käyttää sinisiä lapasia... Tai sitten laitan tumput hyväntekeväisyyteen.
Kolmas keskeneräinen työ ovat nämä kauniit tummanruskeat villasukat. Mikä lie työ tullut väliin, kun nämä ovat jääneet kesken. Paljon ei olisi näissäkään enää tekemistä. Toista vartta pitäisi neuloa vielä vähän ja sitten onkin vuorossa jo kantapää. Ajattelin neuloa sukan päälle jalkateräänkin tuota kuviota.
Keskeneräinen työ numero 4 on tämä heleänvihreä tunikan alku. Sain kolme kerää Katia-lankaa sekä tunikan silmukkamäärän tuttavaltani. Haluaisin tunikaan vähän mallia, ettei olisi suora pötkö, joten olen kavennellut sitä hieman vyötäröstä. Kaipailisin tunikaan jotain ohjetta. Siksi työ onkin jäänyt kesken. Mietin jo, purkaisinko sen ja tekisin langasta kesäisen boleron, mutta raaskiikohan tuota purkaakaan, on jo sen verran pitkällä kuitenkin. Taidan yrittää etsiä jonkin ohjeen, josta saisin vähän suuntaa, paljonko vyötärön kohdasta pitäisi kaventaa ja miten tekisin kaula-aukon. Lanka on ihanan väristä ja vaihtelevan paksuista, välillä ohuempaa, välillä paksumpaa.
Lisää keskeneräisiä töitä (niitä on vielä lisää!) luvassa seuraavassa postauksessa. Ja kenties myös Suomi-sukat ovat jo esittelyvalmiit. Niitä neulon työmatkalla junassa ja metrossa.
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Naistenpäivää
Silmukkasiskot tapasivat naistenpäivänä koruilun merkeissä, syömistä unohtamatta... Itse korjasin suurimman osan koruiluajasta musta-vihreää helmikoruani. Sitä, jonka tein tammikuussa. Pari päällyshelmeä meni silloin killiin ja halusin vaihtaa ne. Päällyshelmiä on äärimmäisen vaikea saada auki ja irti rikkomatta vaijeria. Onnistuin pitkällisen ähräyksen jälkeen saamaan helmet pois vaijeria katkaisematta. Korun korjauksen lisäksi kokeilin ensimmäistä kertaa Memory-vaijeria. Helminä korussa käytin viime viikolla kädentaitomessuilta ostamiani vihertäviä keraamisia litteitä kiviä, tummanharmaita stardust-helmiä sekä ystävältäni saamiani kullanruskeita siemenhelmiä. Koru on kuvassa oikealla.
| Vasemmalla ylhäällä ystäväni ihania ruskeita Memory-vaijeri -rannekoruja, alhaalla viinilasimerkkejä, oikealla oma kokeiluni |
Otin kuvan kaikista tänään mallina olleista koruista. Suurin osa on ystäväni koruja, muutama minun kokeiluni:
Yksi Siskoista tilasi minulta punaiset puuhelmikorvakorut. Sain ne jo melkein tehtyä, mutta en harmikseni löytänyt jemmoistani pihtejä, joilla olisin voinut vääntää korupiikin lenkiksi. Itselleni tein samalla innolla ampparikorvikset, joissa siis toinen helmi on musta, toinen keltainen. Korviksista puuttuu enää koukut.
Sitten viime bloggauksessa mainitsemiini keskeneräisiin neuleisiin:
#1 keskeneräinen neule: Ensimmäisenä keskeneräisistä käsitöistäni esittelyyn pääsevät punaiset polvarit. Kyllästyin joustinneuleen neulomiseen aikanaan ja siirryin tekemään muita käsitöitä. Nämä sukat tahdon saada valmiiksi tänä keväänä. Ensimmäisenä on pakko kuitenkin varmistaa, että varastoistani löytyy lisää tuota viininpunaista seiskaveikkaa. Mitä jos ei löydykään?! Ehkä teen sitten toiseen sukkaan kuvion punaisella ja itse sukan vihreällä!
Sukan yläreunan kuvio löytyi minulle neulomista opettaneen nyt jo yli 70-vuotiaan tuttavani kirjasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia. Hän oli saanut kirjan tädiltään lahjaksi 1950-luvulla. Kirjassa on ihania kuvioita, joita voi käyttää esimerkiksi sukanvarsiin tai lapasiin. Minulle iski tietysti kirjan nähtyäni hinku saada se myös itselleni. Googlettelin aikani, josko kirjaa löytyisi jostain uudistettuna painoksena. Kirjasta oli tehty näköispainos vuonna 2008, mutta painos oli loppu kaikkialta. Ainoa paikka, josta kirjaa näytti vielä saavan oli Juju-kerho, mutta en halunnut liittyä sinne. Liittyminen olisi taas kuitenkin velvoittanut tilaamaan kaikenlaista ennen kuin kerhosta olisi päässyt eroon. Sinänsä Juju-kerhosta varmasti saisi paljon kivoja käsityöaiheisia kirjoja, mutta minun on parempi pysyä kaukana sellaisista houkutuksista. Älysin sitten kurkata Huuto.netistä tuota kaipaamaani kirjaa ja siellä oli kuin olikin kirja myynnissä todella edullisesti. Niinpä huusin vuoden 2008 todella hyväkuntoisen painoksen itselleni ja se on yksi aarteistani.
Seuraavassa postauksessa on sitten luvassa lisää keskeneräisiä neuleita.
Tässä vielä naistenpäivän kuva meiltä:
perjantai 7. maaliskuuta 2014
Dominot
Viime sunnuntaina otin itseäni niskasta kiinni ja tikuttelin dominoihin vihdoin peukut. Miten se peukkujen teko voikin aina olla niin vaikea aloittaa?! Niin pieni, mutta niin vastenmielinen homma. Blogin kirjoittaminen toimii hyvänä kannustimena, koska haluan kuitenkin esitellä täällä aikaansaannokseni, niin on pakko saada tekeleet valmiiksikin. Tykkään dominoistani kovasti. Ne täytyisi vielä höyryttää, mutta tältä ne näyttävät:
| Lankana Novita Nalle, ruskea (009), puikkokoko: 3 |
Dominoiden valmistuttua päätin jatkaa tammikuussa Kustaankartano-reissulla aloittamani villasukat valmiiksi. Ensimmäinen on nyt kantalapun kohdalla menossa. Varsinaiset Suomi-sukat, eikö? Yläreunan valkoinen osa käännetään kaksinkerroin. Kantapää on valkoinen ja teräosa tehdään taas varren tapaan sinisellä. Ohje näihin sukkiin on julkaistu Me-lehdessä tammi-helmikuussa 2013.
Huomenna koruillaan muutaman Silmukkasiskon voimin. Tapaamisen tuotoksia ja niitä keskeneräisiä neulomuksiani on sitten luvassa seuraavassa bloggauksessa.
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Kädentaitomessut
Olipa aivan mahtava messupäivä! Kaksi innokasta kädentaitoilijaa oli Wanhan Sataman ovilla jo heti puoli kymmenen jälkeen. Ovenkahvassa ei voitu roikkua, kun ovet olivatkin jo auki. Odotellessamme muita porukkamme jäseniä Wanhan Sataman aula täyttyi messuilijoista. Välillä messuilla iski ahdistus, kun ihmisiä oli aivan liikaa, eikä kaikkien pöytien lähelle tahtonut päästä ollenkaan. Mutta kaikkia ihania löytöjä tuli tehtyä. Vähän hassusti taisi käydä lankalaihiksellekin, vaikka aika maltillisesti ostin lankoja sentään. Tässä lankasaaliini:
Alarivin Norot olivat reilussa tarjouksessa, koska kerät olivat repsahtaneita. Oli ihan pakko ostaa pari Noro-kerää, kun en sitä normaalihinnalla raaski koskaan ostaa. Ylärivin fuksianvärinen vyyhti sekä valkoinen kerä olivat löytö Kierrätyskeskuksen pisteestä. Maksoivat yhteensä huimat 3,50 €. Kun olimme jo lähdössä messuilta, sorruin vielä ostamaan kolme Eskimo-kerää, olivat niin ihanan värisiä. Yhteensä lankaa tuli siis ostettua 350 grammaa. Eli tämänhetkinen laihdutustulos on siis enää 350 grammaa. Noroista ajattelin tehdä tällaiset kämmekkäät. Eskimoille yritän vielä etsiskellä mallia. Ehkä teen peruslapaset tai tossut.
Olen usein messuilla ihastellut pellavamekkoja, mutta niiden hinnat ovat liian korkeat (noin 100 €). Tänään näin hallissa A ihanan keltaisen mekon, hinta 40 €! Ehdin jo ajatella, että nyt sain vihdoin kaipaamani mekon ja vieläpä keltaisena! Mutta mekot olivat poistorekissä ja koot olivat XS, XL ja XXL. Se siitä. Muualla en nähnyt edullisia pellavaisia mekkoja. Sitten löysimme kojun, jossa myytiin pellavakankaita. Jo on aikoihin eletty, mutta minä ostin 100 cm x 150 cm -kokoisen palan turkoosia pellavakangasta, 17 eurolla. Seuraavaksi täytyisi löytää kiva kaava ja sitten vain hurauttaa mekko kasaan. Mitä on tapahtumassa?! Enhän minä ompele...
Tällä kerralla annoin itselleni luvan höyrähtää messuilla myös helmijuttuihin, koska olen viime aikoina tehnyt helmijuttuja ja ensi viikon lauantaina Silmukkasiskot tapaavat koruilun merkeissä. Käsityöjuttujen lisäksi löysin messuilta pari lahjaa sekä muutaman muun kivan jutun. Ihanin messulöytöni oli ehdottomasti 1920-luvun pitsihattu:
Kahvikupposten äärellä ehdimme suunnitella keväälle kivoja juttuja. Yksi Silmukkasisko käy neuloskelemassa myös toisessa ryhmässä. He olivat suunnitelleet menevänsä keväällä lankakauppa Snurren järjestämälle yksityiskurssille. Silmukkasiskot saivat kutsun tulla mukaan. Tarkoituksena on opetella illan aikana kalanruotoneuletta. Minä olen niin mukana! Toinen erittäin innostava juttu oli ajatus osallistumisesta ravintolapäivään. Siitä ei vielä tässä vaiheessa tämän enempää, mutta olen asiasta aivan tohkeissani.
Tänään saimme myös yhden siskon Ebaysta tilaamat pyöröt. Nyt on sekä 40 cm että 60 cm puikkoja joka kokoa...
Ne peukut puuttuvat dominoista vieläkin. Huomenna sitten! Huomenna on myös jatkettava hyvin alkanutta lankalaihista.
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
Miten käy lankalaihiksen?
Tällä viikolla Silmukkasiskot tapaavat peräti kahdesti. Maanantaina kokoonnuimme yhden Siskon kotona neulomusten ja luonnollisesti myös herkkujen merkeissä. Silmukkasiskojen tapaamisessa oli mukana myös yhden neulojan äiti. Hän
tuli palauttelemaan mieleensä, miten silmukoita luotiinkaan ja miten
tehtiin oikea ja nurja silmukka. Suunnittelimme tapaamisessamme myös tulevia tapaamisiamme. Viime vuonna kävimme muun muassa Tallinnassa viikonloppureissulla ja marraskuussa reissasimme viikonlopuksi Tampereelle kädentaitomessuille. Tälle vuodelle mietimme ainakin päiväretkeä Tallinnaan, Tampereen kädentaitomessuja sekä picnic-retkeä Suomenlinnaan. Lisäksi suunnittelimme menevämme vihdoin käymään myös Järvenpään Lentävässä lapasessa.
Maanantain tapaamisessamme jatkoin dominolapasen kolmannesta ruudusta ja sain tapaamisen aikana valmiiksi kolme ruutua. Jatkoin lapasen neulomista vielä illalla kotona Good Wifea katsoessani. Nyt lapasista puuttuu enää peukut. Uusia käsityöideoita on pää pullollaan, mutta nuo lapaset päätin tehdä valmiiksi ennen kuin aloitan mitään uutta. Pelleriini joutuu ehkä vielä vähän aikaa odottelemaan inspistä.
Seuraavaksi tapaamme lauantaina kädentaitomessujen merkeissä. Sovimme tapaavamme Wanhan Sataman ovella heti klo 10, kun messut alkavat. Yleensä olemme olleet messuilla sulkemiseen asti, joten en ole sopinut lauantaille muuta. Eilen minua ilahdutti Facebookissa ilmoitus, että olen voittanut arvonnassa pääsylipun messuille! Alkuun en meinannut ymmärtää lukemaani, vaan ihmettelin, miksi nimeni näkyy Kädentaitomessut-ryhmän julkaisussa. Tosi kiva juttu, en yleensä voita koskaan mitään.
Hiukan jännittää, miten lankalaihiksen käy messuilla... Lapasten valmistuttua olen kuluttanut tammikuun alusta lankaa himpun alle 700 grammaa. Ehkä en kuitenkaan niin paljon osta lisää lankaa. Toivottavasti! Ostoslistalla on myös helmeilyyn liittyviä juttuja, koska olemme sopineet tapaavamme 8.3. helmijuttujen merkeissä.
Neulomisen ohella olen parina viime päivänä ommellut keittiöön uusia verhoja. Kankaana verhoissa on iki-ihana Pentikin Saaga. Olen suuri Pentik-fani ja Saaga-kankaassa viehättää sen porokuvio. Kiva saada pieni pala Lappia kotiinkin. Seuraavassa postauksessa onkin sitten varmasti jo kuvia lapasista sekä uusista verhoista.
Maanantain tapaamisessamme jatkoin dominolapasen kolmannesta ruudusta ja sain tapaamisen aikana valmiiksi kolme ruutua. Jatkoin lapasen neulomista vielä illalla kotona Good Wifea katsoessani. Nyt lapasista puuttuu enää peukut. Uusia käsityöideoita on pää pullollaan, mutta nuo lapaset päätin tehdä valmiiksi ennen kuin aloitan mitään uutta. Pelleriini joutuu ehkä vielä vähän aikaa odottelemaan inspistä.
Seuraavaksi tapaamme lauantaina kädentaitomessujen merkeissä. Sovimme tapaavamme Wanhan Sataman ovella heti klo 10, kun messut alkavat. Yleensä olemme olleet messuilla sulkemiseen asti, joten en ole sopinut lauantaille muuta. Eilen minua ilahdutti Facebookissa ilmoitus, että olen voittanut arvonnassa pääsylipun messuille! Alkuun en meinannut ymmärtää lukemaani, vaan ihmettelin, miksi nimeni näkyy Kädentaitomessut-ryhmän julkaisussa. Tosi kiva juttu, en yleensä voita koskaan mitään.
Hiukan jännittää, miten lankalaihiksen käy messuilla... Lapasten valmistuttua olen kuluttanut tammikuun alusta lankaa himpun alle 700 grammaa. Ehkä en kuitenkaan niin paljon osta lisää lankaa. Toivottavasti! Ostoslistalla on myös helmeilyyn liittyviä juttuja, koska olemme sopineet tapaavamme 8.3. helmijuttujen merkeissä.
Neulomisen ohella olen parina viime päivänä ommellut keittiöön uusia verhoja. Kankaana verhoissa on iki-ihana Pentikin Saaga. Olen suuri Pentik-fani ja Saaga-kankaassa viehättää sen porokuvio. Kiva saada pieni pala Lappia kotiinkin. Seuraavassa postauksessa onkin sitten varmasti jo kuvia lapasista sekä uusista verhoista.
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
Purkoosi-ilta
Kun on neuloosi, niin välillä sen seurauksena on myös purkoosi. Ystävänpäivänä tapasimme taas porukalla yhden Silmukkasiskon kotona. Minulla oli mukana dominolapanen ja pelleriini. Pelleriiniä en vieläkään innostunut jatkamaan, joten yritin ymmärtää lapasten ohjetta. En vain millään tahtonut päästä eteenpäin. Luimme ohjetta myös yhden Siskon kanssa ja tulimme siihen lopputulokseen, että minun pitäisi purkaa toka ruutu, jota olin vähän aloitellut. Purettuani ruudun minulla oli taas käsissäni ykkösruutu, enkä keksinyt millään, mistä reunasta minun pitäisi noukkia silmukat toista ruutua varten. Niinpä vietin puoli iltaa tahkoamalla ohjetta ja pyörittämällä dominolapasen ekaa ja ainoaa ruutua käsissäni.
Koska tekeminen ei sujunut, päädyin rullailemaan ystävän lankavyyhdin kerälle ja jeesimään pudonneiden silmukoiden metsästämisessä. Loppuillasta löysin kassinpohjalta hartiahuivialoitelmani ja päätin alkaa neuloa sitä. Jo puikoille saamani huivi oli kuitenkin mielestäni liian leveä, niinpä purin aloitelman ja loin eri määrän silmukoita. Sitten huivi oli taas mielestäni liian kapea ja purin kaiken uudestaan...
Silmukkasiskojen tapaamisissa syödään aina hyvin, niin tälläkin kerralla. Itse leivoin viemisiksi lohipiirakan. Neulomisesta ei tullut otettua yhtään kuvaa, mutta ruuista illan emäntä oli räpsäissyt pari kuvaa:
![]() |
| Tarjolla mm. mazariini-leivoksia, keksejä, karkkeja, mutta myös hedelmiä ja pähkinöitä |
![]() |
| Lohipiirakka |
![]() |
| Illan emännän leipoma herkullinen terveyskakku. Ohje kakkuun löytyy täältä. |
Nyt tuli todistettua se, että aivot tekevät työtä nukkuessakin. Kotiin päästyäni olin melko väsynyt ja nukahdin taas telkkarin ääreen. Parin tunnin nokosten jälkeen klo 00:40 tiesin tasan tarkkaan, miten dominolapasen toinen ruutu tehdään! Pakko oli kokeilla ja puolen tunnin neulomisen jälkeen lapasen kärki oli valmiina. Sunnuntaina sain ekan lapasen valmiiksi.
Kuluneella viikolla en ole taas saanut mitään aikaiseksi. Ilmeisesti lisääntynyt liikunta väsyttää, koska illat menevät torkkuen. Onneksi seuraava Silmukkasisko-tapaaminen on jo huomenna! Siellä jatkan dominolapasen parissa. Ehkäpä niistä jo piankin saa kuvan laitettua tänne. Ensi lauantaina on sitten kädentaitomessut. Yritän pitää pääni kylmänä lankojen suhteen.
tiistai 11. helmikuuta 2014
Solmupipo
Lankalaihis junnaa tällä hetkellä paikoillaan samalla tavalla kuin blogin kirjoittajan omakin laihis... Viime viikolla oli pakko käydä ostamassa kerä (100 g) Isoveli-lankaa. Se kerä on tosin nyt jo neulottu valmiiksi tuotteeksi ja lisäksi vähän kului toisestakin kerästä, joten viimeisin pudotus n. -20 grammaa. Yhteensä siis vuoden alusta lankaa on kulutettu 600 grammaa.
Kotivinkistä bongasin jokin aika sitten kivan pipo-ohjeen ja koska pelleriinin kiilat eivät tällä hetkellä kiinnosta yhtään, kipaisin keskiviikkona kauppaan ostamaan pipossa tarvittavaa meleerattua ruskeaa Isoveli-lankaa. Saman väristä Nalle-lankaa oli onneksi omasta takaa kotona. Pipon alareuna neulottiin Nalle-langalla ja yläosa Isoveljellä. Nalle on huomattavasti tummempaa, vaikka ovat molemmat meleerattua ruskeaa. Pipon alaosa on aina oikeaa, yläosassa on aina vuorotellen 4 kerrosta oikeaa, 4 kerrosta nurjaa. Alareunassa on hauska solmu.
| Pipon alareuna tehtiin Nalle-langasta 3,5 mm pyöröpuikoilla, yläosa neulottiin Isoveli-langalla 5 mm pyöröillä |
Viime viikolla ennen pipon aloittamista aloitin myös viime kirjoituksessani mainitsemani dominolapaset. Yhden ruudun ehdin jo neuloa. Lapaset teen samasta meleeratun ruskeasta Nalle-langasta, jota käytin myös pipoon. Sopivat sitten yhdessä käytettäviksi. Minulla on paha tapa aloittaa uusi työ, vaikka edellinenkin on vielä kesken. Ei ole ihan yksi tai kaksi työtä, jotka odottelevat nytkin tekijäänsä. Välillä otan projektiksi tehdä jonkin keskeneräisen työn loppuun. Eräälläkin kerralla olin jättänyt villasukat kesken ja aloittanut uuden työn. Sukat lojuivat laatikossa varmaan ainakin vuoden, kunnes päätin viimeistellä ne. Ällistykseni oli suuri, kun näin, miten vähän sukat olivat enää kesken - toinen oli täysin valmis, toisesta puuttui kavennus! Kyllä oli kannattanut jättää kesken...
tiistai 4. helmikuuta 2014
Huovutuksia välityönä
Löysin nätit kukkakuvioiset puunapit boleroon. Boleron ohjetta lukiessani tein pienen mokan, enkä huomannut, että käyttämälleni Naava-langalle oli ihan omat koot ohjeessa. Niinpä tekeleestä tuli vähän pikkuinen, mutta ehkä sitä voi käyttää joskus. Tai ehkä se kelpaa jollekulle ja voin tehdä itselleni uuden hieman isomman. Mietin myös, jos neuloisin alareunaan muutaman kerroksen ainaoikeaa, sillä boleroon tulisi vähän pituutta. Tässä se nyt kuitenkin on:
Keltaista pelleriiniä on tehtynä 8 kiilaa. Kaiken kaikkiaan viittaan tulee 22 kiilaa. Kuten arvata saattaa olen pitkästynyt kiilojen vääntämiseen jo monet kerrat. Jotta työstä ei tulisi pakkopullaa, väliin täytyy tehdä jotain muuta. Ostin joskus pari vuotta sitten kädentaitomessuilta punaista ja metsänvihreää Léttlopi-lankaa. Molempia yhden kerän, kun en osannut päättää kumpaa väriä ostaisin. Päätin jo ostovaiheessa tehdä langoista raidalliset tumput. Nyt langat vihdoin pääsivät tumpuiksi! Lapasista tehdään suuret, ne kutistuvat pesussa kolmanneksen.
Pestyt ja mittaansa venytetyt lapaset. Tulipa suttuinen kuva.
Seuraavaksi pitäisi taas jatkaa pelleriinin parissa. Jos tekisi kiilan ja sitten taas jonkun välityön... Kaivoin jo valmiiksi esille ruskean Nalle-kerän ja Domino-lapasten ohjeen. Jospa niitä seuraavaksi.
Lankalaihikseen palatakseni: Boleroon kului lankaa n. 250 g, huovutettuihin tumppuihin 80 g. Tämän vuoden puolella olen saanut lisäksi miinustettua lankavarastoani n. 50 grammalla alpakkalankaa (kuplakämmekkäät), 100 grammalla keinokuitulankaa (säärystimet) ja 100 grammalla Eskimo-lankaa (tossut). Ihan hyvä alku, reilu puoli kiloa kuukauden aikana!
Töihin pujottelin eräänä lauantaiyönä puuhelmistä ketjun henkilökorttia varten.
tiistai 28. tammikuuta 2014
I did it!
Sininen Novita Naavasta neulomani bolero on valmis! Viime kirjoituksessani kerroin työssä ilmenneistä ongelmista ja niiden myötä kadonneesta neulomisinspiksestä. Viime lauantaina otin itseäni niskasta kiinni ja purin väärin tekemäni olkapääkiilan. Sen jälkeen työ alkoikin sujua kuin itsestään. Silmukkasisko-tapaamisen jälkeen neulominen on taas tuntunut mukavalta. Huomenna tavataan taas muutaman siskon voimin ja käyn sillä reissulla ostamassa boleroon napit. Nappien ompelun ja langanpäiden päättelyn jälkeen laitan kuvan tekeleestäni tännekin.
Tämä alkuvuosi on yllättänyt minut - olen kauhean innoissani miettinyt, mitä tekisin kotona majailevista langoistani. Yleensä, vaikka omistan lankaa monia, monia kiloja (vaiko jopa monia kymmeniä kiloja...), lankakaupat vetävät minua vastustamattomasti puoleensa. Ja tyhjin käsinhän sieltä ei yleensä pääse ulos. Täytyy nyt luoda niin paljon kuin kädet kestävät, ei tätä järkevyyttä varmasti kestä loputtomiin. Luin Näppituntuman blogista hänen keksimästään Lankalaihiksesta ja tuumailin, että voisin pitää oman lankalaihiksen ja kirjata ylös vuoden aikana poisneulomani langat. Tästä luvusta täytyy tietysti sitten miinustaa kaikki tilalle hankitut langat. Saa nähdä, miten tässä käy. Maaliskuussa on taas kädentaitomessutkin...
| Tässä vain osa langoistani... |
Boleron valmistuttua siirryin neulomaan kädentaitomessuilta bongaamaani pelleriiniä. Sivistyssanakirjan mukaan pelleriini on naisten lyhyt (turkis-)viitta, hartiaviitta. Ohjeen pelleriiniin saimme Pitsi & Palmikko -yrityksen Anu Paljärveltä. Tältä pelleriinini pitäisi vähän ajan kuluttua näyttää. Langaksi valitsin ystävältäni joululahjaksi saamani leijonankeltaisen Teeteen Cacao-lenkkialpakkalangan. Samainen ystäväni tekee juuri itselleen petroolinsinistä pelleriiniä. Kiva, kun voidaan yhdessä tuumailla ohjeen kanssa. Varastoistani löytyi vain metalliset 6 mm pyöröpuikot, eikä lanka luista puikoilla ollenkaan. Luulen, että joudun huomisella napinostoreissulla törsäämään myös bambupuikkoihin, vaikka niitä on kohta tulossa puntillinen rahtina Kiinasta. Yksi Silmukkasiskoista on intohimoinen Ebay-shoppailija ja hän on tehnyt jo monta hyvää puikkopakkauslöytöä netin ihmeellisestä maailmasta.
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Kuplia, mummoja ja koruilua
| Kuplakämmekkäiden ohje löytyy Ravelrysta Lanka: Drops Alpaca Puikot: 3 mm |
Tämän vuoden ensimmäinen käsityö valmistui 6.1. klo 02! Tein äidille synttärilahjaksi kuplakämmekkäät. Synttärit äipällä on 7.1., joten lahja ei valmistunut yhtään liian aikaisin. Lankana käytin alpakkaa, koska se sopii villayliherkällekin. Näin kämmekkäissä käyttämääni vihreää lankaa syksyllä kädentaitomessuilla. Se oli niin herkullisen väristä, että sitä oli pakko saada pari kerää. Kaveriksi vihreälle sopi musta. Kuplia oli kiva ja helppo neuloa. Suunnitelmissani on jo tehdä itselle ainakin lapaset, ehkä myös kuplivat sukat.
Maanantaina 13.1. Silmukkasiskot piipahtivat Kustaankartanossa osastolla A2 neuloskelemassa, juttelemassa ja lauleskelemassa asukkaiden kanssa.
Tuliaisina veimme hartiahuiveja, ranteenlämmittimiä, säärystimet ja tossut.
Tämän vuoden toinen valmistunut työ olivat juurikin nuo säärystimet. Kylläpä oli tylsä tehdä 2 oikein, 2 nurin -neuletta parin säärystimen verran. Aikaa säärystimien kanssa meni melkein 7 päivää, kun minua ei vaan yksinkertaisesti napannut neuloa niitä. Olin alunperin miettinyt tekeväni tuliaisiksi muutakin, joten sunnuntai-iltana Tummien perhosten kotia katsoessani tikuttelin mummoille vielä harmaat tossukat. Lankana tossuissa käytin Dropsin Eskimoa.
Käynnistä jäi hyvä mieli ja mietimmekin jo uutta tervehdyskäyntiä jossakin palvelutalossa.
Nimpparipäivänäni tapasimme lapsuudenystäväni kanssa koruilun merkeissä. Joulukuisen koruilupäivän jälkeen innostuimme tilaamaan korutarvikkeita Helmikauppa.com -verkkokaupasta. Varsinaisia harakoita kun olemme, niin tilaus ei ollut ihan pieni. Tai no lähinnä se olin minä, joka sekosin. Puolustukseni on, että ystävä oli tilannut jokunen aika sitten helmiä, joten hänen oli helpompi pitää pää kylmänä. Näin komea oli tilaukseni:
Valitsin koruni helmiksi 16 mm limenvihreät lamppuhelmet sekä 10 mm mustat lasihelmet. Tässä suunnitellaan helmien paikkoja korussa:
Neulomisinspis on ollut pari viikkoa tauolla. Aloitin Kustaankartanossa villasukkien neulomisen, mutta ne eivät ole viime päivinä napanneet. Tapaninpäivänä aloitin sinisen boleron, mutta kun siinä tuli ongelmia, niin sekin sai hetkeksi jäädä syrjään. Uusia töitä en halunnut keskeneräisten rinnalle aloittaa. Tänään tapasimme taas Silmukkasiskojen kanssa ja sain boleron ongelmakohdan korjattua ja tekeminen sujuu taas. Sen lisäksi, että tapaamisemme ovat aina mukavia, niistä on sekin hyöty, että treffauksemme jälkeen neulon taas puikot sauhuten. Ehkä jo seuraavassa kirjoituksessani voin näyttää valmiin boleron kuvia!
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Joululahjat 2013
Vihdoin sain aikaiseksi aloittaa blogin kirjoittamisen. Tai aloitinhan minä sen ensimmäisen kerran jo kevättalvella 2013 ollessani sairaslomalla, mutta silloin kirjoittaminen jäi, enkä saanut julkaistua yhtään kirjoitustani. Bloggaavat ystäväni ovat kannustaneet minua aloittamaan blogin kirjoittamisen, joten nyt yritän uudestaan.
Ajattelin kerätä tähän ensimmäiseen blogikirjoitukseeni joulun 2013 lahjakäsityöt. Niitä ei tällä kerralla ollut ihan mahdottomia määriä, toisin kuin edellisjouluna. Nyt olen pyhästi päättänyt aloittaa joululahjojen valmistamisen jo alkuvuonna. Saa nähdä, miten käy...
Viime vuoden tapaan neuloin tähtipatalappuja vinon pinon. Yhden lähetin Secret Santa -lahjanvaihdossa saamalleni jouluystävälle, yhden annoin työkaverilleni, yhden lähetin vanhalle kirjeenvaihtokaverilleni, yksi jäi kotiinkin, yksi odottaa vieläkin pesukoneeseen pääsyä. Tässä tähdykkäisiä:
Ohje löytyy Garnstudion sivuilta.
Lanka: Drops Eskimo
Puikot: 8
Lankaa kului kahteen tähteen 150 g
Ystävälle annoin lahjaksi sateenkaaritossut. Olen tällä ohjeella tehnyt parit tossut. Kiva ja helppo ohje.
Ohje: Garnstudio
Koko: 36-37
Langan menekki: 100 g |
Syksyn Kädentaitomessuilla Wanhassa Satamassa näin Pitsi & palmikko -liikkeen myyntipöydällä ihanan kolmiohuivin, joka oli neulottu Rowanin FineArt-langasta. Siinä huivia ihaillessani sain idean neuloa sellaisen ystävälleni. Ohjeen mukaan huiviin riittää yksi 400 metrin vyyhti lankaa. Mukaan tuli vielä ohje huivin tekoon. Huivin mukaan pakettiin laitoin kaksi pyörittelemääni mehiläisvahakynttilää.
Myös tänä jouluna neuloin jätti-isot tossut Novitan Huopasesta. Niin vain jättiläismäiset tossut huopuivat koneessa yhdessä pesussa täydellisen kokoisiksi tossukoiksi.
Kolmas huovutustyöni olivat ruskeat tumput, jotka neuloin aikanaan Villa Ellusta saamallani ohjeella. Lankana käytin ihanaa islantilaista Léttlopi-lankaa. Lankaa tumppuihin kului 100 g.
Äiti sai tänä jouluna vihreät palmikkovartiset tossut lahjaksi. Tossujen kanssa meinasi tulla kiire, mutta sain ne kuitenkin pakettiin jo aatonaattona!
Ohje: Garnstudio
Lanka: Drops Eskimo
|
Viimeinen itsetehty joululahja meni kummitytölle. Pikkuneidille neuloin Garnstudion ohjeilla nämä villatakin ja tossut.
Ohje: Garnstudio
Lanka: Drops Baby Merino
Tapanina ystäväni opetti minua tekemään vaijerikoruja, joten tämän kai voisi ajatella olleen joululahja itselleni :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















