sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Purkoosi-ilta


Kun on neuloosi, niin välillä sen seurauksena on myös purkoosi. Ystävänpäivänä tapasimme taas porukalla yhden Silmukkasiskon kotona. Minulla oli mukana dominolapanen ja pelleriini. Pelleriiniä en vieläkään innostunut jatkamaan, joten yritin ymmärtää lapasten ohjetta. En vain millään tahtonut päästä eteenpäin. Luimme ohjetta myös yhden Siskon kanssa ja tulimme siihen lopputulokseen, että minun pitäisi purkaa toka ruutu, jota olin vähän aloitellut. Purettuani ruudun minulla oli taas käsissäni ykkösruutu, enkä keksinyt millään, mistä reunasta minun pitäisi noukkia silmukat toista ruutua varten. Niinpä vietin puoli iltaa tahkoamalla ohjetta ja pyörittämällä dominolapasen ekaa ja ainoaa ruutua käsissäni.

Koska tekeminen ei sujunut, päädyin rullailemaan ystävän lankavyyhdin kerälle ja jeesimään pudonneiden silmukoiden metsästämisessä. Loppuillasta löysin kassinpohjalta hartiahuivialoitelmani ja päätin alkaa neuloa sitä. Jo puikoille saamani huivi oli kuitenkin mielestäni liian leveä, niinpä purin aloitelman ja loin eri määrän silmukoita. Sitten huivi oli taas mielestäni liian kapea ja purin kaiken uudestaan...

Silmukkasiskojen tapaamisissa syödään aina hyvin, niin tälläkin kerralla. Itse leivoin viemisiksi lohipiirakan. Neulomisesta ei tullut otettua yhtään kuvaa, mutta ruuista illan emäntä oli räpsäissyt pari kuvaa:


Tarjolla mm. mazariini-leivoksia, keksejä, karkkeja, mutta myös hedelmiä ja pähkinöitä


Lohipiirakka


Illan emännän leipoma herkullinen terveyskakku. Ohje kakkuun löytyy täältä.


Nyt tuli todistettua se, että aivot tekevät työtä nukkuessakin. Kotiin päästyäni olin melko väsynyt ja nukahdin taas telkkarin ääreen. Parin tunnin nokosten jälkeen klo 00:40 tiesin tasan tarkkaan, miten dominolapasen toinen ruutu tehdään! Pakko oli kokeilla ja puolen tunnin neulomisen jälkeen lapasen kärki oli valmiina. Sunnuntaina sain ekan lapasen valmiiksi.

Kuluneella viikolla en ole taas saanut mitään aikaiseksi. Ilmeisesti lisääntynyt liikunta väsyttää, koska illat menevät torkkuen. Onneksi seuraava Silmukkasisko-tapaaminen on jo huomenna! Siellä jatkan dominolapasen parissa. Ehkäpä niistä jo piankin saa kuvan laitettua tänne. Ensi lauantaina on sitten kädentaitomessut. Yritän pitää pääni kylmänä lankojen suhteen.



1 kommentti:

  1. Ei täälläkään neulomukset ole oikein edenneet, syynä taitaa tosiaan olla tuo lisääntynyt liikunta täälläkin. :D:D

    VastaaPoista